Matonkuteista virkattu matto yhä kesken, mutta pääsykokeisiin lukiessa se valmistuu.

Jyskin "plyyshikankaan" verhot taustalla.

Ruusutyynyt vanhasta mekkokankaasta (en ole kosinut, sain ne joskus tädiltäni).

Keskimmäinen tyyny Tarjoustalon keittiöpyyhkeestä.

Apupöytä vanhasta akvaariosta, liina jo edesmenneeltä rouvalta saatu slaavilaishuivi.

Huomatkaa vanha täkki ja ompelemani lattiatyynynpäällinen. Karvatyyny kirppikseltä.

Tällä kohdalla ei ole juurikaan itse tehtyä, mutta lattialla on ...

...Nasu! Kultun lempilelu.

Hedelmälaatikoista saa monenlaista.

Kuten senkin. Kierrätyskeskuksesta haetaan oikea, kunhan raskitaan.

Ne tikkaat harjanvarsista. Tuon vanhoista vaatteista virkatun korin siirsin käsityökoriksi.

Munakorin punoin rautalangasta. Keittiövälineet ovat savisessa kukkaruukussa.

Kätevä magneettiveitsiteline on Ikeasta, ja hauska koukku Tarjoustalosta.

Jotain uutta: naulakko ja penkki Tarjoustalosta, yhteensä 55 €!

Kenkäteline on muutossa kahtia mennyt Ikean Laiva-kirjahylly, ensimmäiseen kotiini (kommuuniin) ostamani.

Ihana. Kori Citymarketin poistomyynnistä. 

Saimme naapureilta kaksi isoa mattoa viime vuonna ja tänä vuonna löytyi Sotkasta kaksi samanväristä kynnysmattoa, alle euron poistomyynnistä.

Tuunasin Ikean alle kahden euron peilin samansävyiseksi kuin kalusteet.

Laukkunaulan tein joskus laudanpalasta maalilla ja punamullalla, joilla anopin taloa maalattiin.

Passepartout vai mikä se on. Kuva on nyt sängyn päällä.

Turkin tuliaisia kirjastossa.

Pellavasta ommeltu varjostin.

Isoäidinneliöitä. Tuolipeite on tarpeen, koska tuolin oma pehmuste imee kissan karvat. Lampaantalja peittää sen, että jätelavalta löytyneessä nojatuolissa on erivärinen istuinpehmuste.

Lisää isoäidinneliötä- vuoden tenttiinlukujen satoa.

Omasta valokuvasta teetetty taulu tuli henkarista väännetyn koukun ylle. Pahansilmänkarkotin (Turkista) peittää oven kolhun.

Kaksi jakkaraa yöpöytinä.

Pitsinauhassa roikkuvat Kurren sertit.

Kakkuvati kampauspöydällä.

Korunaulakko myös tehty laudankappalleesta ja rautalangasta.

Kultu sai KodinYkkösestä jussipaidan, tosin kuvassa on vetäissyt toisen tassun ulos.

Jee?